tiistai 13. tammikuuta 2015

"Tahdon vain kuolla"



Okei, en tiedä kuinka taidokkaasti mun ajatus nyt lentää, mutta yritetään, koska tylsyys meinaa tappaa mut.
Kuten mä meinasin tappaa itseni vielä pari vuotta sitten.
Kuvitelkaa, että tää tyttö, joka nyt kirjoittaa terveen itsetuntonsa ja hallittujen ajatustensa kanssa on joskus elänyt lääkkeiden voimilla pyörien psykoosin rajamailla lähes joka päivä. Joskus niillä mailla ihan käytiinkin. Kuvitelkaa, että vielä 2vuotta sitten, en uskonut eläväni vuotta pidempään ja eikä lääkäritkään uskoneet, että sillä menolla selviäisin kovinkaa pitkälle. Pitkät sairaslomat ja diagnoosit ja nippu lääkkeitä oli mun elämä. Olin oikeastaan ihmisenä pelkkää diagnoosia. Joita kaikkia ei keretty edes loppuun selvittämään. Ei mulla ollu mitään elämää, vaikka parisuhteessa olinkin. Tosin, en tiiä oliko siinä parisuhteessa silloin sen toisen lisäksi edes ketään muuta, koska mä olin jossain aivan muualla.
Ne aamut, kun heräsin yksin kuukauden syömättömyyden jälkeen oli niitä hetkiä ku itekki pelkäsin ja vannoin, että nyt se loppuu. No joo, eihän se nyt tietenkää loppunu. Aina siitä päästiin yli ja jatkettiin.  Enhän mä nyt voi kuolla, ellen itse hyppää junan alle.
Mun ajatukset sisälsi oikeastaan vaan "kuole, kuole, kuole, älä syö, älä syö, vielä viikko syömättä, älä syö".
Oikeastaan en osannu sitoutua mihinkään hoitomuotoon edes kunnolla, koska ei ne vaan toiminu tai tuntunu hyvältä. No arvatkaa miten mä sit kuitenki pääsin siitä ojasta ylös? No vittu itse. Siihen vaadittiin rankka ero ja paikkakunnan vaihto. Uudet maisemat ja ihmiset, joita en osannu yhdistää niihin huonoihin tuntemuksiin. Pari askelta eteen ja pari taakse, mutta pikkuhiljaa sain otettua niitä askelia enemmän eteenpäin ja huomasin, että perkele mähän oonki oikeesti vahva jos haluan. Sit tajusin, että en voi antaa elämän kurjuuden ja viallisen mielen voittaa, koska se tekis musta vaan heikon ja luuserin. Jostain vaan singahti niitä parempia ajatuksia joista sain voimaa enemmän ja enemmän. Vähensin lääkettä ja yritin vaan unohtaa kaiken sen vanhan. Nyt parit vuodet niitä askelia ottaneena osaan jo sanoo, että oon terve. No melkeen vuosi sitten jo olisin voinu niin sanoa, mutta aina just sillon tuli joku alamäki ja olin taas hetken yksinäni hautomassa paskaa päässäni.  Nykyäänkin tietyt asiat on kroonistunu, mutta en usko, että niistä pääsee pois. Ne on jääny muhun. Kyl mä muistan vielä ne kaikki tunteet ja myllerrykset ihan vaan jotain tiettyä biisiä kuunnellessa. Tiedän, että voin vajota sinne koska vaan, mutta tiiän myöskin sen, että sitä ei tuu tapahtuun. Jotenkin oon eri ihminen mitä olin ja oon koskaan ollu. Ne paskat vuodet teki musta sittenki ihan hyvän tyypin. Tosin, arpiahan ne on kans tietty jättäny.


Jos joku yhtä kujalla oleva ihminen pyytäis multa apua niin sanoisin vaan, että kukaan ei tee sitä sun puolesta, eikä kenenkään kannustavilla lauseilla oo mitään merkitystä siihen sun oloon. Jos ne vaikuttaa niin sitä kestää sen hetken, kunnes oot taas laukomassa ittees päähän. Sun täytyy tehdä se itse. Se vaan lähtee itestä. Sä voit hoitajilta saada siihen tukea ja apua, mutta et voi olettaa, että ne hoitaa sua kuntoon. Luovu siitä maailmasta. Tällä puolen on paljon parempi. Vaikka mäkin silloin sanoin, että oon ihan mieluusti vaan masentunu ja sairas, koska se on niin tuttua ja turvallista enkä usko,  että saan samaa tyydytystä normaalista elämästä. Enkä uskonut, että mun mieli edes pystyisi mihinkään muuhun kuin sairastamaan. Voi herranen vittu sentää, kun kyllä sä tulet vielä saamaan elämässäs monia hienoja asioita jotka saa sulle oikeesti hyvän olon. Sä tuut saavuttaan jotain kunhan annat sen tapahtua. Let it go.
Nuokin sanat on ihan turhaa, koska tiedän mikä myrsky se maailma on. Koska se on sairaus joka siellä päässä pyörii, joten siksi siihen ei edes itse voi täysillä vaikuttaa. Sä voit vaikuttaa muuttamalla sun asenteen ja yrittämällä ja puskemalla läpi sen sysimustan kiven. Sä voit yrittää. Aina uudestaan.
Tiedän, että pääsin suhteellisen helposti, koska olisin voinu jäädä siihen maailmaan vielä kymmeneksi vuodeksi. Mutta, kun sain alottaa puhtaalta pöydältä niin en tahtonut antaa taas uusille ihmisille kuvaa, joka huutaa vaan sitä "toi on niin sairas. ei siitä oo mihinkää" vaan sen, että musta vielä on johonkin. Siis se oli ihme, että mun päässä vaan naksahti ja aloin ajattelemaan ku ihminen. Normaalisti se ei nyt ihan noin kätevästi käy.
Oikeastaan oon saanu jälleen alottaa puhtaalta pöydältä, koska Tampereella mun elämä jäi vaan paikoilleen enkä saanu siellä mitään aikaseksi ja osa asioista muistutti asioista, joidenka takia en koskaan pystynytkää edes tekemään mitään hyödyllistä. Nyt kun oon seurannu sitä unelmaa mikä jäi ysiluokalta, kun muutettiin pois Espoosta eli asunto Helsingissä ja työ, kivoja kavereita ja ehkä joku kiva muidu siihen rinnalle niin voin sanoa, että oon helkutin ylpee siitä, että oon päässy tähän. En ois koskaa uskonu, että mä tuun oikeesti olemaan tässä. Helsingissä. Töissä. Ilman mitään hoitokontakteja tai tukipilaria. Wow. Huh. Oon aika mimmi, koska kovin monet ei pääse noin pahoista mielenmyllerryksistä koskaan pois. En mäkään voi sanoa, etteikö ne asiat olis vielä alitajunnassa, mutta ne on lukittuna johonki helvetin kopperoo, josta ne ei pääse ulos. Välillä ehkä vahingossa raottaa, mutta sit oksentaa sen äkkiä vaan ulos. Kirjaimellisesti. Kännissä, kun tuppaa vähän ylireagoida kaikkeen :D

Ja mikäkö tän tarinoinnin idea oli. No varmaan se, että mulla oli tuhottoman tylsää ja jtn materiaalia tännekki ois joskus saatava. Että siitä sitte vähän iltalukemista teillekki.



"Mun kädet tärisee. Silmät ei pysy auki. Yritän ravistellä itseäni hereille, että pystyisin kirjoittamaan kaiken muistiin. Tiedän jo etten muista näistä hetkistä myöhemmin mitään. Jokaisen sekunnin jälkeen unohdan yhden sekunnin aikaisemmista hetkistä. Enää en ole edes varma oonko hengissä. Olo on ku olisin aineissa. Olo on ku olisin jossain unessa. Tuntuu että vajoan. Lattia vajoaa alaspäin ja minä myös. Mahassani tuntuu epämiellyttävältä. Kuin joku yrittäisi tulla sieltä ylös. Maailma on liian kirkas. Mua pelottaa."

24 kommenttia:

  1. :O en oo tienny tästä puolesta ollenkaan..
    Olisi todella mielenkiintoista jos kertoisit niistä, koska ne voisivat myös auttaa toisia ihmisiä..

    Ootko koskaan viillelly?

    T. Tahdon eroon pahasta tavasta..

    VastaaPoista
  2. Olipa rohkee teksti! Oot huippu tyyppi<3

    VastaaPoista
  3. voi rakas ♥ IHANAA HUIPPUU MAHTII FANZUU

    VastaaPoista
  4. No olipas juttu, ihan puskista tuli. Ei voi muuta ku nostaa hattua, ihan vitun korkeelle! Respect <3

    VastaaPoista
  5. Oon ollut sun lukijana jo tuolloin kun sinun oli paha olla. Sen takia varmaan tänne löysinkin aikoinaan.
    Totta puhut, vain itse pystyy pääsemään eroon pahasta olosta ja elää elämää onnellisenä. Aikoinaan kun itsekin tahdoin vain pahaa itselleni, ei siihen mikään auttanut. Toki haudoin kaiken vain itselläni, yhtä ystävää lukuunottamatta. Jotenkin sitä sitten pari vuotta muuttui ja tahtoikin vain hyvää.
    Nykyään minulla on mies, koti, koira ja tuossa vieressä tuhisee 4vko ikäinen pikku neiti <3

    Kaikki lähtee sieltä omasta pääkopasta <3!

    VastaaPoista
  6. Sulla siis oli/on ollu syömishäiriö?

    VastaaPoista
  7. En olekkaan tiennyt tästä mitään. (enpä tietenkään kun tätä ei ole kerrottu aijemmin) Mutta peukkua siitä et pääsit tuosta!
    Itse oon vähän kallistumassa tuohon ongelmaan... :( En haluais mutta vähän niinkuin en voi mittään.
    En viihdi edes katsoa omaa vatsaa ja istuessa pidän jotain vatsan edessä ettei sitä näkyisi. Liikun paljon.
    Aina kun olen syönyt herkkuja, rankaisen itseäni esim. liikkumisella tai vaikka lyön itseäni.
    Joo mutta en ala tässä enempää kirjottaa kun sua ei varmaan kiinnosta!
    Laitoin anona, ihan omaa itseäni suojellakseni..

    VastaaPoista
  8. Aloin itkeen tätä lukiessa... Mona sä oot niin vahva.. <3

    VastaaPoista
  9. En sanoisi psyykkisesti sairaita ihmisiä heikoiksi luusereiksi, mutta mielipiteensä kullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään luonnehtisi yleisesti kaikkia psyykkisen sairauden omaavia heikoiksi tai luusereiksi, koska mielestäni asia ei niin ole. Olen itse käynyt läpi masennuksen ja loppuunpalamisen ja minusta se on pikemminkin rohkeutta ja merkki vahvuudesta, jos pystyy myöntämään itselleen ja miksei muille, että tarvitsee apua selvitäkseen pahimman yli. Asioiden tiedostaminen on alku sille, että siitä voi selvitä.

      Uskon vakaasti sanontaan, että silloin on vahva, kun uskaltaa näyttää heikomman puolen. :)

      Poista
  10. Hui, mä en oo tiennytkään mitä kaikkee oot joutunu läpi käymään! :o Vahva mimmi todellakin olet, kuten sanoitkin. Hieno selviytymistarina :)

    VastaaPoista
  11. Tosi hyvä teksti Mona!

    VastaaPoista
  12. Voitko kertoo lisää tost vaiheesta (ei tietty pakko jos henk kohtasta

    VastaaPoista
  13. Anna anteeks.. tää ei liity tähän mutta... mistä saan käsiini ne pätkät kun näyttelet uudessa päivässä!? :) pst. Oot ihana

    VastaaPoista
  14. mäki halluun nähä ne pätkät missä näyttelet up:ssä ! :PP linkkaa? :P rohkeeta tekstiä, susta saa ton tekstin perusteella (sen luettuani) sen kuvan,että oot tosi paljon kasvanut ihmisenä ja vahva kuin muuri. Rispektit sulle. Tuskin kovin moni ihminen tietää, mitä kukakin on joutunut käymään läpi, ei, kukaan ei voi tietää millaista elämää kukakin on joutunut/joutuu elämään. Masennuksen ynnä muiden sairauksien kanssa on raskasta elää, yhtä taistelua se on! Hienosti oot selvinny. Oot niin vahva ja olen ylpeä susta,vaikkei tunnetakkaa.Herätit tällä tekstillä mitä kirjoitit, varmasti paljon ajatuksia jokaisessa meissä. voimia<3

    VastaaPoista
  15. Rispektiä kyllä sulle ! Rohkee olet ja vahva :)

    VastaaPoista
  16. Miksi ihmeessä teet niin ison numeron lesboudestasi? Lesbovideoita ja kuvauksessa lukee että olen lesbo. Jos alotan bloggaamisen, voisin itsekin ruveta tekemään videoita blogiini missä puhun millaista on olla hetero, "joo mä olen hetero" -video vois olla hyvä kans. Ja "idiootit kysymykset heteroudesta". Heh, joo ja kirjotan kuvaukseen että OLEN HETERO, ihan vaan ettei tule väärinkäsityksiä!

    En ymmärrä oikeesti, yhtään, miksi? :D Mulle on ihan sama kuka on homo ja kuka hetero ja kuka bi ja kuka pan jne jne mutta miksi kaikki muut paitsi heterot tekee siitä niin ison asian? Ihankuin se olisi jotenkin erikoista. Miksi?

    VastaaPoista
  17. I really love this your post, because everything is so beautiful!
    You did a great job! Wait for a new one!)

    Diana Cloudlet
    http://www.dianacloudlet.com/

    VastaaPoista
  18. Mä luin sun tekstiä uudestaan ja uudestaan. Kerranki vedin BDI-testistä alimmat pisteet ikinä (11p) ja seuraavana päivänä terapeutti mietti, että voisikos vuoden päästä olla terapian lopettamisen aika. "Mitä helvettiä täällä tapahtuu?", totesin useamman kerran mielessäni. En halua päästää irti tutusta ja turvallisesta masennuksesta. Mutta nyt mä jäin miettimään sitä uudestaan, todella. Kiitos!

    VastaaPoista
  19. Vaikka näitä sanoja en olisi sairaana uskonut, niin näin se menee. Muutoksenhalun pitää tulla itsestä. Monen vuoden luuhäkissä lusimisen jälkeen mä alan nähdä taas ympärilleni. Elämänhumala. Aito humala, joka ois kyl jo katkastava.

    VastaaPoista
  20. Nimenion Eva Allon, 22, lentoemäntä Swiss Airlines. Etsin lesbo tyttöystävä tapaamaan meitä omassa lomat.
    Evi - eviallon@yahoo.com

    VastaaPoista